Käytiin tekemässä esinetreenit pitkästä aikaa ihan tallatulle alueelle ja kaverina Katja Lara dobberin kanssa tallaamassa aluetta ja treeniapuna :) Kiitokset!. Piitulle vietiin neljä esinettä piiloon ensimmäinen ihan vasempaan takakulmaan, yksi keskemmälle, yksi n. 15m etulinjasta ja yhden olin jättänyt jo aikaisemmin yhteen maakuoppaan takarajan tuntumaan. Esineistä kolme ensimmäistä taisi nousta viidellä kuudella lähetyksellä. Vauhtia oli ihan mahdottomasti, mutta nyt nenä oli kuitenkin suht hyvin auki. Viimeinen maakuopassa ollut sitten alkoi tuottaa ongelmia, vihellettiin peli sitten poikki ja Katja kävi näyttämässä esinettä. Vieläkin meni aika kauan etsiessä, mutta niin vain se nousi sieltä kuopasta sitten. Lopuksi vielä otettiin lähiesineitä niin että Katja vei ja piilotteli mättäisiin ja teki muutamia valepistojakin. Näistä kolmesta esineestä nostettiin kaksi ja tulivat kahdella pistolla, että ihan hyvin meni sitten sekin :) Tyytyväinen olin tähän treeniin ja hyvin etsi nyt hajun saatuansa ja myös löysi, vaikka piiloteltiinkin esineet ja osa oli ihan vieraan hajuisia.