Heti ensimmäisenä aamupäivällä otettiin Piitun kanssa tottista ennen maastoon lähtöä. Työn alla oli liikkeestä istuminen missä mun suunnitelmissa oli vaihtaa sitä käskysanaakin siihen kun ei tunnu sujuvan. Isoimmat ongelmat löytyivät ihan peiliin katsomalla ja mun käskytyksessä. Eli olen antanut käsimerkkiä ennen varsinaista käskyä tai samaa aikaa + vielä tavattoman epävarma liikkuminen ihan yleensäkin (tuo yleisömäärä kyllä antoi osa-ansionsa siihen :) mutta kieltämättä tuo liike vetää minutkin epävarmaksi aina) . Ensin käsky ja sitten apu jos tarvii! Toinen asia oli mun ryhti ja kyykkiminen siinä apua antaessa. Saatiin heti pari onnistunutta suoritusta kun apuohjaaja ilmoitti menikö istumaan ja palkkasin siitä suoraan, itse kävelin reippaasti ja annoin napakan käskyn. Seuraamiseen samaa reseptiä, ryhti ryhti! ja palkkaa vasemmalta koska on poikittamaan alennut tuossa seuraamisessa. Noutoa otettiin pari kertaa ja mietittiin sitä esteeseen koskemista varsinkin kapulan kanssa. Tähän oikeastaan paras apu on heittää vain riittävän kauas, koska sieltä saatiin heti onnistunut suoritus. Ei vain pieni saa tarpeeksi pomppua jos joutuu liian läheltä vauhdittamaan. Luovutuksessa mun ryhti kanssa tuotti ongelmia. Piitu tuli hienosti eteen ja oli purematta kapulaa, kun olin suorassa enkä katsonut siihen. Parilla ensimmäisellä kun kumarruin katsomaan, ätläsi kapulaa yms ja lopetti heti kun suoristuin. Tämä pitää nyt muistaa. Taas tuollainen itsestäänselvä asia kun kuulee toisen suusta :) Mietin tuossa tänään, että pitää aleva varmaan treenaamaan enemmän piilareiden kanssa, koska en yksinkertaisesti näe jo yritän suorana seistä ja vilkuilla mitä se tekee silmälasien kanssa, vaan aina on käännettävä koko pää ja sitten kääntyy hartiat ja koko kroppa... Tai sitten hankittavas sellaiset 70 luvun lautaslasit päähän :D tarvinneeko tuota nähdäkään... apuohjaajia vaan kehiin.

Illalla kaikken tämän ja maastojen jälkeen otettiin Miian pihalla vielä tokotreenit. Aiheena oli ruutu, kaukot, tunnari ja ohjattua noutoakin siihen pari toistoa. Ruutu ensimmäisenä ja se sujui ihan hienosti. Otettiin pari missä palkka ja purkki oli paikallaan ja sitten yksi ilman palkkaa ja viimeisenä taas palkallinen. Kaikki onnistui ihan ok. Kaukot eivät oikein sujuneet, tässä selvästi väsymys teki tepposia ja esim maasta istumisessa fuskasi ja tahtoi jäädä puoli istuvaan asentoon. Useamman kerran vaadittiin kaksoiskäskyjä. Mutta muuten ihan ok, nyt ei tullut edistämistä vaan siirtyi n. 30cm taaksepäin ja nuo siirtymät tuli pääasiassa istumasta seisomaan noustessa. Itse olin n. 3m päässä käskyttämässä. Tämän jälkeen pari ohjattua noutoa oikealle, Miia vei kapulan paikalleen. Tässä mun selän takana ruutu selvästi haittasi, kun on tehty ruutuun kutsuja aikaisemmin, lähti juoksemaan kohti ruutua ensimmäiset kolme lähetystä. Poistettiin ruutu, Miia näytti kapulaa uudestaan ja nyt onnistui ihan mallikkaasti. Otettiin vain pari toistoa siihen. Nyt vain tekemään kapulat tuohon ja treeniä, myös vasenta puolta pian. Tämän jälkeen otettiin uusi ruutu eri paikkaan. Se ei oikein tahtonut sujuakkaan, ehkä valaistus tai joku teki siitä vaikeammin hahmotettavan ja tahtoi kiertää oikealta puolelta ison lenkin ja kävipä juoksentelemassa ihan missä sattuu pari kertaa. Yhtään ihan suoraan ruutuun menoa ei siihen saatu mutta viimeinen meni jo etumerkkien välistä ja siihen lopettiin. Neuvoksi se, että antaa ruutuun lähetyskäsky silloin kun merkkaa ruudun, eli katsoo sitä ja tavoitteena se, ettei irrota katsetta ruudusta ennen lähetyskäskyä, koska mahdollisuus virheeseen kasvaa huomattavasti jos irrottaa katseensa siitä. Eli koitetaan aleta kasvattamaan tuota tuijotusaikaa :) Niin ja treeniä treeniä! Eri paikoissa, eri merkeillä ja paljon! Viimeiseksi sitten tunnistusnouto minun epäuskoisista vastaanväitöksistä huolimatta :) Tehtiin ihan kokeenomaisesti miinus muut kapulat eivät olleet niin hajustettuja ja se oikea jätettiin ehkä vähän näkyvämmälle kuin väärät, mutta ympyrässä olivat ja vääriä oli se viisi siinä. Ja ihme tapahtui :D Piitu otti ensimmäisellä lähetyksellä sen oikean heti suuhunsa, tosin sitten näki muut ja muisti selvästi että "ai niin, näitä pitää haistellakin" tarkisti muutaman muun ja sitten sitä mikä jo oli suussa ja otti sen hetimiten, eli oikean kapulan :D Halleluja! Miia vaati tähän heti toisenkin tunnarin perään, mitä minä kieltelemään kun olin iloinen tästä tuurin kantamoisesta... Ja niin vain kävi, että se toinenkin onnistui ja nyt haisteli heti kapuloita ja otti sen oikean varmasti kun sen haistoi :D Super palkkaa eli pussi wiscattia siihen ja Piitun päivä oli pulkassa. Enemmän kuin iloinen olin tuosta! Tunnari siis voi tälläkin onnistua, jos ei muuten, niin pieni pohjustus ennen kisoja sitten, Kilometrin jälki, esineruutu, muuta tottista ja mielellään vielä hakumetsässäkin visiitti... Niin on turhat innot purettu ja muistaa keskittyä ;D Super sitkeä neiti kyllä mulla!