Tein tuohon lähimetsään esineruudun. Paikka hakkuuaukea missä kumpuileva maasto, ruohikkoinen ja muutama puun taimi siellä täällä. Avonainen paikka. Tallasin reilustikin syvän 60-70m alueen ja taisi leveyttäkin tulla lähemmäs se 50m. Esineitä neljä mistä kaksi lähempänä takarajaa, yksi keskellä ja yksi edessä. 2xnahkahanska, pieni nalle ja sukka. Piitu oli puussa kiinni katsomassa kun aluetta tallasin.

Vähän oli nenä ruosteessa, juoksu tai jäinen maa mätine hajuineen teetti tepposia, kun ei tuumanneet esineet millään nousta. Ensimmäinen tuli jo kahdella lähetyksellä takaa hyvien pistojen jälkeen, mutta sitten tehtiin ainakin neljä tyhjää pitkää pistoa, meni se 5min varmasti siinä. Otin sitten Piitun istumaan ja kävin näyttämässä esineet. Yhden siirsin vähän ylemmälle paikallekin. Tämän jälkeen pari pistoa ja toinen esine takaa, pisto ja kolmas keskeltä, mutta lähellä ollut esine taas tuotti ongelmia mihin otettiin varmaan kolme pistoa. Työskentely oli kyllä hienon näköistä, sopiva vauhti ja tuntui nenää käyttävän koko ajan. Yhden kerran selvästi haistoi keskellä olleen esineen, muttei jaksanut etsiä tarpeeksi kauaa löytääkseen! :( Tämä tuli niillä ensimmäisen esineen jälkeisillä pistoilla. Mutta laittaisin ehkä tuon juoksun piikkiin, on jotenkin lössöllä päällä ja haluaa kaiken mahdollisimman helpolla nytten :) Siitä huolimatta hyvin pinnisteli loppuun asti ja kaikki esineet nousi lopulta, minkä jälkeen oltiin niin polleaa koiraa ETTÄ :) Jospa se talven tulo vieläkin viivyttelisi, niin mikä ettei uudemmankin kerran vielä.