Juoksun jälkeen ensimmäiset treenit. Tein luoksetuloa ja ruutua pääasiassa. Tunnarikin tehtiin pihalla. Kaukot ja nouto kerran. Piitu oli kahteen eri otteeseen maneesilla ja molemmilla kerroilla oli sekä luoksetulon että ruudun merkit laitettuna. Ensimmäisellä luoksetulolla juoksikin läpi! Ei puhettakaan että olisi pysähtynyt. Vähän sitten tein siinä muuta pientä seuraamista ja riehuttiin patukan kanssa että pahimmat höyryt pihalle ja aivot tilalle. Nyt onnistui luoksetulo ihan ok ja multa palkka. Siitä siirryttiin ruudun lähetyspaikalle mikä meni ihan hyvin. Ensimmäisellä lähetyksellä etumerkkien välistä ruutuun. Toinen lähetys vielä samasta paikasta ja nyt ei palkkaa ollutkaan Ihan ok, mutta ei tahdo pysähtyä mun käskystä vaan haluaa etsiä sitä makupallaa... toisella käskyllä (karjaisulla) sitten pysähtyi.  Kolmas lähetys vielä eri suunnasta ja palkka taas ruudussa. Nyt ok. Sitten mentiin pihalle tekemään tunnari ja Katja avustajana. Ensimmäisellä kerralla etsi hetken aikaa ja jäi sitten vain tuijottamaan, jouduin antamaan uuden käskyn sitten siihen minkä jälkeen nosti ja toi väärän kapulan :( toi sentään hienosti :) Uusi yritys, kävin koskemassa omaa kapulaa uudestaan vielä. Nyt oikea löytyi ihan vaivatta pienellä etsimisellä ja toi sen reippaasti eteen asti ilman epäröintejä. Tuo ensimmäinen jäi vähän harmittamaan että mitä siinä tapahtui, mutta kai se uusi paikka vain teki tepposet ja oli ilmeisesti seissyt ihan sen oikean päällä eikä siksi löytänyt. Luovutus oli joka tapauksessa hieno mistä olin kyllä hyvin iloinen kun siinä on ollut epäröintiä. Pieni tauko Piitulle ja sen jälkeen uudestaan luoksetulo ja ruutu, merkit eri paikassa. Luoksetuloa otettiin nyt pari kertaa, ensimmäinen ihan ok takapalkalla, mun käskytys vain myöhässä eikä oikein osunut merkkien kohdalle. Toisella kerralla taas tuumasi luisua pysähtyminen mistä komensin takaisin lähtöpaikalle. Tämän jälkeen sitten vauhti kärsi kovasti (laukalla kuitenkin), mutta pysähdykset oli hyviä niin lopetettiin sitten siihen, multa palkka. Ruutu tämän jälkeen. Tuumasi nyt merkata luoksetulon lähtömerkkiä kun siirsin ruudun lähes keskelle kenttää ja luoksetulon merkit ehkä 15m sivumpana, mutta oikeakin löytyi sitten ja sitä katsotutin varmaan puoli minuuttia ennen lupaa lähteä. Ruudun keskelle löysi, mutta kaarsi oikealle ihan lopussa ja sivumerkkien välistä ruutuun. Toinen lähetys vielä ja nyt ok.  Sitten kaukot ja siinäkin piti kämmäillä aluksi. Maasta istumaan ok, mutta istumasta seisomaan lähtikin vain tulemaan luokse! Noh uusi yritys ja nyt oli kyllä ihan priima, tein koko liikesarjan läpi. Etäisyys oli 7m eli vähän vielä vajaa, mutta edistystä kuitenkin. Lopuksi vielä pikainen hetsausnouto mistä vaihto patukkaan edestä, se meni hienosti :) Ihan hyvät treenit, toisaalta ärsyttävää kun mikään ei tahtonut onnistua heti vaan vasta sitten toisella yrittämällä :) Eli ei me ihan kisavalmiita vielä olla ja varmuutta noihin pitää saada hirveästi lisää. Toistoja toistoja ja toistoja.. Teknisesti ovat jo ihan hyvällä tasolla sitten kun onnistuvat sentäs, mutta ainahan hiomista löytyy :) Niin joo, treenin aluksi otettiin tarkastus, mikä sujui jo ihan mallikkaasti ilman pakittamisia. Nyt otettu tuo muutamana treeni kertana ja yritetään muistaa jatkossakin.