Mitään isompia treenejä en ole koko viikolla tehnyt. Siis sellaisia että olisin ajanut jonnekin kentälle ja treenattu ihan erikseen. Kotosalla kyllä joka päivä vähän jotankin. Varsinkin seuraamista, luoksetuloja, kaukoja, liikkeestä jääviä ja olempa nytten tuota sivulle menemistä opetellut vähän uusiksi jotta jättäisi tuota pomppua vähemmälle. Luoksetulot on viikon aikana parantuneet siihen pisteeseen ettei ole enää tarjonnut niitä maahanmenoja sinne väärään väliin. Vauhtia on ihan ok, mutta näyttää kovasti aina siltä että ennakoisi, mutta sitten kun ottaa läpijuoksun niin tulee kyllä hyvällä vauhdilla perille asti... ihan ihme juttu, ehkä sitä jotenkin näyttää erilaiselta kun on käsky tulossa :) Tänään tein illalla tunnarin, hyppynoudon ja ruudun vielä lisäksi. Kaikki sujui ihan ok. Tunnarissa vähän jäi häiritsemään että etsi kyllä kaikki kapulat (paitsi sitä oikeaa ei sattunut haistamaan) ja jotenkin sitten vain koppasi sen oikean ilman että olisi selvästi haistanut sitä... täytyy huomenna tehdä uudestaan varmuuden vuoksi. Ruutuun meni heti ensi yrittämällä niin hyvin ja jäi seisomaan etten uutta enää ottanutkaan. Hyppynouto pari kertaa ja siinä onnistui hienosti sekä suoralla heitolla että vinolla, mistä palkkasin suoraan patukkaan. Itse yritin opettaa uutta käskynantokohtaa siihen (muistaa muistaa muistaa :) Ei tuntunut Piitua häiritsevän. Mitähän vielä... Liikkeestä jääviä on jankattu ja välillä ihan loistavasti ja sitten taas tulee joku haksahdus. Aika iso tekijä on tuo palkka tuossa ja viretila muutenkin. Vähän kovemmilla kierroksilla niin tahtoo tulla virheitä. Istumisen olen ottanut pakotteella jos jättänyt tekemättä, muut vaihdot sujuneet varsin luotettavasti.

Sitten,.. mulla on ollut suoraansanoen traumaattinen viikko... lenkkeilyn suhteen. Me taidetaan pysyä poissa noista metsistä seuraavaan talveen asti... tai lenkkeillään visusti narussa ja pyörän vieressä tai... jotain. Viime viikolla lenkillä ollessani Piitu löysi ensimmäisen kerran sisäisen hirvikoiransa. Ihmettelin että mitä se kiertää yhtä puskaa ympäri,... huusin Piitua ja samalla näkyy joku ISO ruskea vilahdus ja sinne katoaa koira perässä eikä kuulu eikä näy... Meikä huutaa kurkku suorana koiraa takaisin nähden jo kaikki kauhukuvat mielessäni... ja sieltähän se tulee kieli vyön alla takaisin jonkun ajan päästä grrrrrr... Lenkki jatkuu onnellisesti puhelimeen pälättäen kauhukokemustani selostaen ja vähän päästä maa lähtee mun jalan alta luikertelemaan... Maria lentää kiljuvana kanakuvitelmana hyvän pyrähdyksen tajuttuaan juuri väistettyään viime tipassa käärmeen :-O Ei kösses että tuumasin saada sydänkohtauksen. Mutta ei siinä vielä kaikki... Hetken päästä Piitu taas jossain puskassa tanssii, huudan sen pois ja onneksi tottelee tällä kertaa, sillä toinen käärmehän se siellä oli kaula pitkällä! Tämän jälkeen sitten sydän kurkussa koira kiinni ja kiltisti narulenkkiä kotia asti peläten että puriko se tuota :( Nuo oli nimittäin kyitä... isoja paksuja sahalaitaisia kyitä molemmat yyyyygh. Siitä selvittiin onneksi säikähdyksellä eikä eläinlääkärinreissuja tarvittu. Noh, tänään vasta uskaltauduin uudestaan lenkille tuohon toiselle puolelle. Metsän rajassa Piitu pongaa jäniksen ja lähtee jahtaamaan sitä ja taas Maria huutaa kurkku suorana,... eikä mitään vastakaikua. Jänis oli vissiin jotenkin sairas koska jäi juoksemaan ihan hissukseen pienelle alueelle tehden vaan paljon mutkia ja Piitu pomppi perässä iloisena uudesta juoksukaveristansa eikä edes yrittänyt ottaa kiinni... Noh minäpä sitten tästä (siis piitun kuuroudesta :) tuivaantuneena lähden huutaen juoksemaan parivaljakkoa kohden ja kuinka ollakkaan saan ne kiinni! tai siis Piitun sen perskarvoista, pupun annoin mennä :D Mahtoi siinä naapurilla olla naurussa pidättämistä tuossa näyssä.. Jänis, koira ja meikä juoksee pellolla peräkanaa kovilla äänitehosteilla varustettuna... ja minä olen se joka saa jotain kiinni... huokaus. Maria The Hunter! Että tällaista täällä maalla :)