Valitettavasti kuitenkin kakkostuloksella... Annettiin metsästä kahden käpin verran tasoitusta. Elikä siis. Aloitettiin tarkastusten jälkeen jäljillä ja meillä numero 4 joten jonkin aikaa tuli odottelua aluksi. Jana oli ihan super, suoraan paineli sinne reiluun 40m ja siitä oikealle poimi jäljen ja lähti samontein ajamaan. :) Tästä täydet. Ensimmäinen käppi oli todella pitkän matkan päässä, varmaan joku 400m, se nousi ok toinen kanssa, mutta sitten oli jäljessä kunnon kulmahässäkkäkohta mikä meillä osui vielä aika monen kallion päälle. Yksi isompi hukka tuli ja siinä mahdollisesti jäi toinen käppi ja johonkin siihen matkalle se toinenkin. Vitos ja kutoskäppi aika lähekkäin taas lopussa, mitkä tuli taas vallan mainiosti. Ajo oli vain liian levotonta noihin kalliokohtiin, mihin ei oikein olla täällä sammalikoissa totuttu ja sinnekö lie jäi käpit sitten :( Treeniä treeniä! Hienosti jaksoi kuitenkin loppuun saakka vaikka tuossa tuli kaksi todella pitkää väliä ilman käppiä. Eiköhän me tästä petrata :)

Esineruutu oli hieno, kolme pistoa ja kolme esinettä. Ensimmäisellä pistolla oikeaan takakulmaan pörräämään vähäksi aikaa ja takaisin tullessa poimi etuesineen. Loput kaksi pistoa osui mun lähetyskohdat aika nappiin ja suorilla etenemisillä poimi esineet, toisen keskeltä aluetta ja toinen lähempää vasenta takakulmaa. Aika tyytyväinen olin kyllä tuohon :) Tuon ansiosta piti lähteä sitten vielä tottis kokeilemaan ja koularia metsästämään.

Tottis pyöritettiin komella läpi, me ensimmäisenä liikkeisiin. Aika kamalaa tottista meiltä, seuraamiset ja kaikki jäävät tyydyttävää ja istuminen puutteellinen... tosi hitaat jäävät, luoksetulot erinomaista, seuraamisessa jäi perusasennot tekemättä :O Noh joo, laitetaan valeraskauden piikkiin, ei normaali itsensä ollut nyt, seli seli... Noudot oli tosi hyvät ja niistä erinomaista, hypyssä vähän koski esteeseen, mutta ei tuomari huomannut... Eteenlähetys erittäin hyvä, vähän haki katseellaan sitä palkkaa ja samalla juoksurata mutkitteli. Paikalla olo erinomainen tällä kertaa, tehtiin se välivuoron jälkeen. Loppupisteet 86/30/130 yht. 246, II tulos ja koulari JK3. Ei nyt onneksi ihan turha reissu ;)