Koitan nyt jotain siitäkin sepustaa, mutta oli kyllä niin pitkä treeni ja mun muisti sitä luokkaa että jotta :) Ensimmäinen ukko vasemmassa etukulmassa umpipiilossa ja sinne suorapalkka. Nyt siis otettiin Piitulle suorapalkkaa koska haluttiin palkata suoraan oikeasta työskentelystä, eli joko eteneminen suoralla pistolla tai sitä etenemistä rataa pitkin ukolle. Suorapalkkana toimi taas pitkästä aikaa makupalakippo mikä odotti auki ammollaan koiraa kunhan vaan tuli ottamaan, tämän jälkeen pallopalkka. Tämä näin koska pelkäsin että lähtee tuomaan niitä palloja mulle irtorullan sijasta. Elikä takaisin treeniin :) Ensimmäinen pisto onnistui hyvin ja palkat ja leikki maalimiehen kanssa onnistui oikein hienosti. Oli muuten Piitulle täysin ennestään tuntematon ukkokin piilossa. Toinen pisto oikeaan etukulmaan ja siellä nyt haluttiin etenemistä radalla, maalimies pressun alla piilossa. Tämä onnistui oikein mainiosti myöskin ja sinne saatiin se toivottu eteneminen onnistumaan. Kolmas ukko taisi olla sitten ilmaisulla ja sillekin taisi pieni eteneminen tulla koska maalimies olikin vähän eri paikassa kuin piti, taisin joutua uusimaan pistonkin tuolle, kun lähti ensimmäisellä etsimään taaksepäin aluetta, mutta siis sieltä tultiin hyvin rullan kanssa ja minä into pinkeänä menen hihkuen kehumaan koiraa siinä tullessaan! :) tuut... joo tiedän että ei pitäisi ja vallankin nytten. Näytölle lähtö onnistui myöskin ilman mitään epäröinnin häiviäkään, siihen toivottiin vaan sitä että koira kiinnittäisi katseen maalimieheen eikä minuun näytölle käskyä odottaessaan. Tuotapa en ole osannut ajatella ja pitää tosiaan kiinnittää siihen huomiota jatkossa. Sitten taas suora pisto vaikeaan umpipiiloon oikealle ja suorapalkalle, tässä oli ääniapu aluksi. Tässä ei mitään ongelmia muistaakseni myöskään ollut. Sitten toiselle puolelle piti ottaa etenemistä jälleen, mutta nyt ei enää oikein irronnutkaan tarpeeksi syvälle koira, pidin hetken juottotauon sitten siinä ja tämän jälkeen onnistuntu lähetys ja suorapalkka jälleen. Etenemistä ei tuohon enää saatu vaan suoralla pistolla loppupeleissä. Viimeinen ukko oli sitten puolipupu ja sinne Piitu paineli kyllä miljoonaa perään :) TOSI tyytyväinen olin kyllä treeniin. Piitulle enemmän ja vähemmän outoja maali akkoja ja ukkoja kaikki, leikki tosi hienosti kaikkien kanssa. Olin suorastaan aika ilmaa Piitulle koko treenin ajan, ei kertaakaan tullut tarjoamaan mulle palloa. Aamun esineruudussa olleita pistojen syvyys ongelmia ei tosiaankaan ollut vaan teki todella hyviä pistoja perälle saakka joka kerta. Sitä etenemistäkin saatiin pariin otteeseen onnistumaan ja sitä nyt vaan jatkossakin ja tuo suorapalkka tuntui toimivan kyllä innostavana Piitulle. Eli työskentelystä palkaa heti oli se sitten suora pisto tai etenemistä tai jos halutaan treenata ilmaisua niin sitten siitä vasta se palkka. Mitähän muuta... hyvistä tyhjistä pistoista kehotettiin palkkaamaan, tai kun tulee kutsusta, vähintäänkin kehumaan noissa. Jatkossa varmaan sitten jossain vaiheessa ne tyhjät pistot mukaan treeneihin ja kiintorulla vasta joskus sitten kun tyhjiä sakaa jo mennen tullen eikä vedä siitä kieppiä liiaksi. Pelkona että pehmeänä koirana saattaa valeilmaisuista tulla muuten ongelmaa.