Meillä oli kahden viikon työrupeama ja reissussa ympäri ämpäri suomen maata siis. Osan matkasta  Piitu oli matkassa ja viime tiistaina käytiin neiti heittämässä osan matkaa vastaan Keuruulle Miian hoiviin. Omat työt estivät mun mukaan pääsyn joten sieltä Piitu reissailikin sitten omia matkoja eteläsuomeen ja siellä Vihtiin belgien poikamiespäiville ja tan- testiin. Ulkonäkö arvostelusta Piitu oli saanut hienosti yleisarvosanan erinomainen kaikkien arvosteltavien osa-alueiden ollessa joko erinomaista tai erittäin hyvää. Mitaksi Piitulle oli saatu pienen neuvottelun jälkeen 55.5cm eli vähän pienen puoleinen neiti on ja nyt ihan virallisestikin. Tan- testistäkin Piitu selvisi ihan kunnialla luoksepäästävyyden ja laukauspelottomuuden ollessa hyvä ja leikkimisestä tuli tyydyttävä. Piitu ei kestänyt vieraan miehen kosketusta vaan päästi irti rätistä, kuitenkin jatkaen leikkiä taas uudestaan. Kaiken kaikkiaan kuitenkin ilmeisesti ihan onnistunut reissu ja pikkuneiti pärjäsi hienosti ilman mammaakin matkassa :) Suuri kiitos Miialle hyvästä hoidosta ja testeissä käynnistä!