Isojoelle ajeltiin piiitkästä aikaa treenaamaan. Iso porukka oli taas kasassa :) Me ensimmäisenä vuorossa ja Piitulla pläninä ottaa ensimmäinen tyhjä ja etenemisiä harjoitella. Eka maalimies valmiina rataa edeten vasemmalla puolella. Sinne ihan priima pisto etenemisineen suorapalkalle. Toiselle puolelle sitten tyhjä, mikä onnistui kanssa vallan kivasti, vähän eteni pitkästi rataa, mutta hyvin tuli kuitenkin. Sitten toiselle puolelle piti olla ihan suora pisto ja suorapalkka, mutta siinä ollut tien ylitys tuottikin yllättävän suuria vaikeuksia ja varmaan kolmannella pistolla mun mentyä jo muutama metri metsään lähettämään, meni yli ja ukko löytyi. Kolmannelle eteneminen taasen ja siihen näyttö. Tämä sujui ihan mallikkaasti myös, Piitu tuli sivulle hyvin ja perässä roikkuminenkaan ei haitannut. Täältä sai myös pallon palkaksi. Viimeiselle vielä eteneminen ja suorapalkka + pallo. Vallan kiva treeni saatiin ja niitä etenemisiä useampi. Taaksepäin työskentelyä ei tullut, hyvä tuuli varmaan toimi siinä apuna. Koitetaan lisäillä jatkossa vielä tyhjiä lisää, kun ei ainakaan tämän päiväsestä ollut millänsäkään.

Treenien jälkeen otin Piitulle vielä esineruudun toisin päin hakualuetta apuna käyttäen. Vein kolme esinettä takarajalle ja kiersin Piitun kanssa lähettämään. Ensimmäinen nousi ihan ok varmaan kahdella pistolla. Toista sitten haettiin ja haettiin reilusti yli sen 5 min. Piitu teki hyviä pistoja paljon, mutta ei vaan noussut. Kävin hakemassa hajun siitä ja takaisin lähettämään. Viimeinen oli vielä vaikein ja päätin senkin hakea kuitenkin. Oli tuosta jo juossut ohi monta kertaa. Nyt oli nenä jo paremmin auki ja nosti varmaan kolmannella pistolla kun etenin aina pari metriä kohti takakulmaa lähettäessä. Jotenkin tuntuu, että onkohan tuon nenä ihan kondiksessa, koska tosi läheltä piti haju saada jokaiseen esineeseen ennen kuin nosti. Koitin vielä heittää tuon viimeisen esineen (muovinen kroksinlenkki) ihan lähelle ja haetutin ja sitäkin veivasi pitkän tovin ennen kuin löysi.. olosuhteissa ei sinänsä mitään vaikeaa mielestäni ollut. Pelottaa vaan ne nenäpunkit, kun tuntuu olleen liikkeellä.. taidan hakia ihan varuulta kuurin niitäkin vastaan kun vien rokotuksille.