Pikkasen treenailtu ettei vallan unehu. Keskiviikkona oltiin häiriköimässä menestyksellisesti kentällä. Piitun kanssa otin ihan vain seuraamisia ja jäävät kertaalleen tai kahteen. Luoksetuloja tuli useampi paikalla olijan häiriöksi. Vähän siinä Piitukin sai kokemusta paikalta karkaavasta koirasta. Onneksi ei mitään vahinkoja tullut kun karkulainen oli enemmän minusta kuin koirasta kiinnostunut ;) Piitu oli reipas ja teki ilosesti. Lopuksi ihan vain leikittiin.

Kotosalla on otettu sitä iänikuista jauhamista eteen istumaan ja siitä perusasentoon erinäisillä viiveillä. Tuntu taas tuo perusasento vähän hukkuvan, niin sitä viilattu. Kivasti tekee taas suoraan molemmat, eikä ennakointeja sun muita tule. Noutoa muutama toisto ihan tuossa pihassa. Pikkasen tuumaa leuka käydä... Täytynee ottaa noutokuuri. Tokon kaukojakin taasen harjoiteltu. Vähän on epätarkkuutta siinäkin, mutta ihan kivasti neiti osaa ne kunhan ensin malttaa. Olen kokkaillut Piitulle itse ruokapöperöitä viime aikoina ja ihan lihalinjalla ruokittu, kun saatiin pakastin ostettua vihdoinkin. Tuntuu olevan pöperöt mieleen, koska tekee ihan hullun innoissaan kaikki jutut päästäkseen ahmimaan :D Saa nähdä kauanko mulla into riittää näihin kokkailuihin, mutta toistaiseksi ainakin. Teemun sairasteluiden johdosta kun ollaan siirrytty täysin lisäaineettomiin ruokiin tässä kotitaloudessa.