Hakuilemassa Koskuella Mäntykankaan metsäteillä. Siellä oli keväällä putteja, missä ois voinut koiria uittaa, siks sinne mentiin, mutta eipä ollut enää...

Nikille ajatus ottaa viis ukkoa, lopuksi oli neljä ukkoa. Ensimmäinen oikealle ilman apuja, kun tuuli kävi kerrankin suoraan alueelta sopivasti keskilinjalle päin. Hyvin eteni ja hajun saatuaan tarkensi ja löytö. Vasemmalle ääniapu ja tänne tuli joku hassahdus ja jäi ukko löytämättä, vaikka meni tosi syvälle, eteni alueella hyvin ja niinpä päätin jättää tyhjäksi. Oikealle äänellä ja sinne meni poks. Oikean puolen piilot oli ihania kuoppia muuten avonaisessa maastossa, joten joutu tosiaan hajulla etsimään. Vasemmalle uudestaan ääni ja taas löytö ok. Oikealle ääni ja löytö. Niki oli aikasen suber taas :) Vaikka tuo tyhjä sinne jäikin, mutta oli heti sen jälkeen valmis lähtemään toiselle puolen. 

Piitulle sitten ylläritreeni. Tulin sitten siihen tulokseen noiden tyhjien kanssa, että en vaan osaa sanoa sitä käskyä samalla tavalla ja ne jää sitten aina jotenkin säätövääntö köykäsiks pistoiksi, kun koira ihmettelee/ tietää, ettei sielä mitään oo. Ylläritreenitoive siis muille ja valmistelemaan koiraa. Kolme näytöllä olevaa ukkoa, viimeinen vasemmassa takakulmassa. Eka lähetys vasemmalle, mistä tuli kiva tyhjä etenemisineen, vähän sai huudella takasin. Oikealle pisto ja siihen löytö ja näyttö suju nyt hyvin, eikä harhapiilokaan matkalla haitannut. Vasemmalle taas tyhjä ja tuli aika priima etenemisineen. Oikealle taas löytö ja hyvä näyttökin siihen. Vasemmalle pisto ja hyvin upposi taas ja tuli rullan kanssa vauhdilla, kunnes kakkahätä yllätti,....... muisti ottaa rullan kyllä huolellisesti ja näytölle lähdön kanssa ei mitään ongelmia :D Sitte pitikin laittaa valetyhjä oikealle ja eihän se sujunut,... eka pisto jäi vähän vajaaksi ja ihan piikikisi, uusein ja hitusen parempi, muttei siihenkään kunnon etenemistä saatu.. Kelpuutin kuitenkin. Vasemmalle viimeinen ja suorapalkka. Tällä kertaa ekalla oli taas pallo, toisella ruoka, kolmannelta pallo ja viimeseltä päivän ruoka + palloleikit päälle. Kuuma oli keli, mutta hyvin jaksoi loppuun asti, radalla mittaa n. 170m?... ehkä, ei ihan 200 kuitenkaan, seitsemän pistoa. Vähän oli hoipertelevainen jopa Piitu treenin jälkeen, kuuma oli, joten kiireesti ajettiin järvelle uimaan ja jäähdyttelemään. On vaan niin pöljä, ettei suostu juomaan kesken treenin :(  Mitähän muuta... paremmin sais tulla luokse kun kutsuu, mutta hyvin kasaa itsensä uuteen pistoon, yhtään lenkkiä ei nyt tullu lähetyksen jälkeen!!!