Jalasjärvellä tiistaina. Paikkana hakkuuaukea missä aika kivasti korkeuserojakin. Oikeastaan tuli tosi kiva rata siihen, näkyvyys hyvä, mutta kuitenkin hyvät piilot ja vaikeasti edettävä maasto. 

Nikille viisi ukkoa, otin ensimmäiselle ääniavun ja meni nyt hienosti, eikä ampunut yli. Kakkoselle oli niin kovaa menossa, että lähetin ilman apuja, mutta vaikea maasto teki tepposet ja ei ihan edennyt täyteen matkaan vaan käänty jostein 40m kohdalta tuulen väärälle puolen... Sitten sitä kierrettiin ja etsittiinkin tovi, etenin itse radalla ja kävin lähettämässä. Löytö lopulta. Kolmonen oikealle ja sinne nyt ihan selkeä ääni ja hyvin meni se. Vasemmalle taas ja nyt apu, mutta ampui taas vähän ohi ja just tuulen väärälle puolelle, kävi jossain tosi kaukanakin etsimässä, mutta löysi itsenäisesti kuitenkin. Oikealle viimeinen ok. Vähän paremmin hahmotti taas tuon matkan ja tallatun alueen rajat, hyvin irtoaa ja jäi nyt leikkimään pallollakin maalimiehelle hyvin jos en ehtinyt ajoissa noukkimaan. 

Piitulla etenevät kaks ukkoa kanssa. Piitun treeni meni suoraansanoen ihan penkin alle, jokaisella lähetyksellä jouduin uusimaan, varsinkin ekalla varmaan 6-7 kertaa, aina vaan pikku lenkkiä tai ampu ihan mihin sattuu... Loppua kohden pikkasen paremmin, mutta kuitenkin aika floppi treeni, ei ole taas vähään aikaan noita lenkkejänsä tehnyt, nyt senkin edestä.

Isojoelle keskiviikkona treeneihin. Paikka mäntytaimikkoa, oikealla puolella avonaisempaa ja vasemmalla tiheämpää, pohja nopea koiralle. 

Nyt otettiin sitten ääniapuja Piitullekki. Ensimmäinen muistaakseni oikealle ja sinne ääni, nyt sai ekasta heti kunnon pallopalkan ja kaks seuraavaa pelkällä ruualla. meni nyt hyvin. Vasen taisi olla ilman ääntä ja ok. Oikealle ilman ääntä ja ok pisto, ei tarvinut uusia noitakaan. Vasemmalle ääniapu nyt, ok. Oikealle näytön kanssa,... olikohan siinä apu? Vasemmalle vielä viimenen avulla. Muistaakseni saatiin 7 pistoa kaiken kaikkiaan, ei tyhjiä. Korjaustreeni onnistui ja nyt jäi lenkit tekemättä. 

Nikille neljä ukkoa ääniavuilla. Kaikki meni ihan nappiin :) Nyt ei tainnut yhtäkään edesä hirveämmin pyöriä etsimässä vaan paikansi hyvin. Vauhtia milijoona ja taas kelpas leikkiä ukkojen kanssa, vaikka olivat ihan tuiki tuntemattomia Nikille.