Hopsansaa.. vuosi jo näin pitkällä. Koirat olivat talven pitkälti naftaliinissa tottisten ja muiden pk- juttujen suhteen. Nessan kanssa treenailtiin vähän tokon alokasluokkaa uusilla säännöillä ja käytiin helmikuun alussa kokeessa. Se koe meni vähän mustaksi tunnelmaltaan kun juuri ennen koetta kuulin läheisen ihmisen kuolemasta, siinä itkua pidätellen Nessan kanssa kuitenkin tehtiin ja 2 tuloksen verran taisi pisteitä tulla. Mitään sen suurempia muistikuvia ei ole kokeesta kuin että tuomari taisi kehua koiran olevan vähän isompien kenttien yksilö :D

Vetohiihtokausi jäi lyhyeksi viime talvena. Päästiin vasta helmikuulla sitäkin harrastamaan ja pitihän siinäkin kisoihin päästä. Menestys se ei ollut, mutta olen yhä sitä mieltä että paras tapa saada se korjauslista uudesta lajista on rohkeasti mennä tuulta päin ja ilmoittautua vaan joka paikkaan ;) Jonkin verran tehtiin vauhtitreenejä sitten talven aikana lajiin, mutta pohjimmiltaan mä taidan rakastaa enemmän noita meidän 20 + km hissukseen reissuja kuin miljoonaa muutama kilometri veri suussa hiihtäen. Onhan sekin jännää, mutta vähän liiankin näissä mun olosuhteiss. Kun keskivauhdit alkaa olemaan siinä 25km/h päälle mutkasilla kivisillä sorateillä. Lapissa kävin siskon tykönä Saariselällä pääsiäisen viettämässä minilomalla ja se oli kyllä niiiin ihana hiihdellä noiden mun hurjapäiden kanssa pitkiä reissuja. Selvittiin me ihan virallisesta koiraladustakin hengissä ruuhka-aikaan Nikin ja Nessan kanssa. Voin sanoa että muistan tuon pätkän loppuelämäni. 2 malikkaa suksien edessä. Energiaaa!! Latu lähti laskettelurinteiden alta. Me mentiin ensimmäiset kilometrit kovaa, välillä väistäen oikealta, välillä vasemmalta vastaan tulevia ihmisiä ja ohitettiin samaan suuntaan meneviä. Adrenaliiniä :) Seuraavan päivän 27km reissu Nikin, Nessan ja Piitun kanssa oli elämäni hienoin keväisessä auringonpaisteessa moottorikelkkareittejä pitkin Saariselkää. I wan't more! En ole koskaan oikein innostunut talvivaelluksesta, mutta ajatus syntyi sellaisesta reissusta että hiihtäisiä noita lapin moottorikelkkareittejä pitkin pitäjästä toiseen ja olisi siististi hotelleissa yms. yötä. Helposti voisi päivässä siirtyä sen 30-60km näiden mun ei rekikoirienkin kanssa.. Koirat, hiihtäjä + ahkio. Pari vuotta olisi akaa, ennen kuin Niki liian vanha moiseen.

Nyt on täällä E-p:llä kevät hyvässä vauhdissa. Pääsiäisen jälkeen on käyty muutamalla jäljellä Nessan kanssa, mitkä ovat menneet ihan hyvin, jokaisen käpin se on nostanut. Jana vaatisi treeniä. Kerran vaihtoi nyt riistalle perk... Pellolla ja metsässä. Asenne tuntuis olevan kuitenkin kohdillaan ja kulmia ei jätä nyt. Jatketaan treenejä, eka koe on jo parin viikon päästä, jos ei tuo tee juoksuja kun ovat vieläkin tälle kevättä tulematta. .. jos se sujuu, niin jatketaan treenejä. Jos ei, niin vaihdan Nessalla lajia tälle kesää ja jäljestellään sitten tulevina vuosina lisää tai aikasintaan syksyllä.

Nikin suhteen on vähän taaaaaas motivaatio hukassa. Tällä laitaa suomea ei ole hakukokeita tulossa koko keväänä, ei oikein into riitä lähteä Imatralle tai Raaheen sitä kisauttamaan. Treeneihin ei ole päästy myöskään. Katsotaan jos se motivaatio sieltä tulisi vielä. Hallintaa ja herättelyä se lähinnä tarvitsee. Tottis on ihan jees Nikiä ja paremmin pysyy nyt maassa kun on talvi kuljettu Jaana-Kaisalla jumeja aukomassa. Autokolari ei ihan ilman jälkiseurauksia mennyt, selässä oli aika paljon sanomista. Pitänee se mennä käyttämään kuvissa vielä jossain vaiheessa jos rupeaa oirimaan pahemmin. Muuten Niki on tuntunut olevan ihan normaali takakireä itsensä. Vähän siihen on vanhemmiten tullut malttia lisää onneksi. Pitänee ehkä sillekin käydä hakemassa metsäjäljeltä tulokset tänä kesänä jos ei hakumetsään ehditä.

Tälle vuotta mä olen päättänyt olla asetamatta mitään tavotteita. Tuntuu että kaikki mitä olen viime vuosina asettanut, on mennyt enempi tai vähempi mönkään, ne pienetkin. Antaa siis tavotteiden olla. Treeniä ilon kautta ja yhteistä hauskan pitoa koirien kanssa. Joel täyttää tänään 3v. tuo rakas rakas poika joka on kasvamassa innokkaaksi miehen aluksi. On ollut tosi ihana käydä treeneissä meidän "mammaryhmän" kanssa kun lapset leikkii innoissaan kentän laidalla ja äitit treenaa ja juoruaa. Töitä on joka koiralle riittänyt koko kevään, joten pääsevät kyllä siinä mielessä hommiin jokainen, Piitukin. Se on suorastaan mun luottokoira tällä hetkellä ja melkein jokaisella kohteella sitä käytän, mun mummo <3 

Päkä on nyt n. 6kk ikäinen parsonin alku ja olen sen koulutusta aloittanut homehommiin, siinä on työsarkaa, voin sanoa :D Uusi rotu, uudet kujeet. On se erilainen. Hauska, omaehtoinen. Kyllä mä nostan niille hattua jotka näiden kanssa kisaavat jossain tokossakin pidemmällä. Ei tuota juuri tottelminen nappaa :D Mutta nenää se osaa käyttää, jahka saa vähän tuota sen suunnatonta tarmoa ohjattua oikeaan ja vilkkautta vanhemmiten tasapainoon niin voi tuosta vielä työkoira tulla.

Sellaisia kuulumisia. ..