Päivitellään tänne vähän fiiliksiä :) Elämä menee päivä kerrallaan eteenpäin. Harrastusrintamalla yhä vieläkin kovin hiljaista, mutta pieniä elonmerkkejä naftaliinista pois pääsemiseksi on ilmassa. Katsotaan, ilman paineita.

Päksyn kanssa onneksi sujuu asiat varsin hyvin, tai ainakin paljon paremmin. Kastrointi ja se vuoden rajapyykki kun päästiin yli, alkoi asiat luistaa huomattavasti paremmin. Sisäsiisteys alkoi parantua vuoden kohdalla, vieläkin satunaisesti tulee sisälle vahinkoja, mutta ehkä kerran parissa kolmessa viikossa. Koira on pikkuhiljaa rentoutunut ja kun energiaa saa purettua yhä enemmän töihin, mihin treenataan aktiivisesti, niin kotona malttaa olla. Pikkasen sitä ääntelyä on yhä, pitkään nukuttu aamu, jokin poikkeus rutiineista niin jätkä kyllä ilmaisee sen äänekkäästi. Välillä auton kyydissä pidetään serenaadia ihan vain koska.. Mutta onneksi tämäkin on koko ajan vähenemään päin. Nyt on ollu kyllä autuasta olla narttujen juoksujen ajan kastroidun uroksen kanssa, joka ei tajua asiasta sen taivaallista! Keskittymiskykyäkin on alennut jätkään vihdoin tulemaan, ilmeisesti ne aivot toimitettiin vuoden myöhässä ;) Nyt tuota pystyy jo kouluttamaan, kun malttaa olla yli nanosekunnin paikallaan ja kuuntelee! Päksykin kävi Jaanan käsittelyssä elokuulla ekan kerran ja nyt marraskuulla toistamiseen, silläkin oli rintarangassa sanomista, ehkä kolaroinut itseään jossain ja hoidon vaikutus oli välitön, ehkä se on jotain epämiellyttävää tunnetta aiheuttanut ja sitä kautta myös levottomuutta. Loppuviimein näyttää että tuo jää, vaikka kesän sitä kauppasin jokaiselle vastaantulevalle, tilanne vaikutti jo sen verran epätoivoiselta ja se oma elämäntilanne oli niin vaikea.. On se ihana, sohvakoira ja sylin valtaaja. Persoona isolla Peellä! Opportunisti aina, vähän, tai paljonkin samaa kuin Nikissä persoonana :D

Piitu mummo tuntuu voivan yhä vieläkin hyvin ja on yhä töissä säännöllisesti. Se vain paranee sillä rintamalla vanhetessa. Selkää on käyty Jaana-Kaisalla hoitamassa säännöllisesti ja pysynyt sillä hyvänä. Bot- loimi on ahkerasti käytössä. Takajalkojen liikkeet ei enää ihan seuraa etupäätä aina, mutta muuten koira vaikuttaa pirteältä ja iloiselta. Kohta 11v. mittarissa. Välillä se jo jää osan pihalle menoista sisälle, ei aina halua mukaan ja oikein pitkillä lenkeillä saattaa jäädä vierelle kävelemään. Syksyllä hankin sille galastopin valeraskauden alettua ja oli kyllä ihan ehdoton juttu minkä tulen tekemään jatkossa aina. Ei tällä kertaa maannut montaa kuukautta valeraskaushuuruissaan ja menettänyt mm. lihaksiaan siinä samassa. On jopa saanut hieman lihaskuntoaan takaisin nyt kesän ja syksyn aikana.

Niki, skitsopetteri :) Se on ollut luotettavan takakireä itsensä. Jotain häikkää siitä autokolarista on jäänyt sen rankaan, ei tahdo pysyä kroppa ilman jumeja vaan uusivat aina. Ennen kolaria Jaanan käsittelyssä oli 4v. ihan priima vielä, mutta nyt on aika paljon aina sanomista. Bot auttaa tuollakin selkeästi ja pidetään sitä ahkerasti päällä. Me on vihdoin löydetty jotain ymmärrystä, Nikin herkkyys, mitä se on mitä suurimmassa määrin kovan ulkokuorensa kanssa, herkkä likka, jota pitää silittääkin niin että häävin koskee, muuten se riehaantuu. Koira mikä on opettanut mulle niiiiiiin paljon ja tulee varmasti opettamaan. Se kaipaa tekemistä ja mulla on vähän huono omatunto sen suhteen, viime keskiviikkona ihan Nikin takia mentiin maneesilla käymään. Voi että kun se olikin onnellinen. Malinois on kuitenkin koira mille pelkkä siisti sisätyö, nenähomma ei tahdo oikein riittää että pysyy tyytyväisenä. On ollut itse seesteisyys nyt noiden treenien päälle, eilen käytiin pitkästä aikaa (vihdoin lunta sen verran) vetohiihtolenkillä. Koitetaan kerätä vähän lihaskuntoa taas likkoihin!

Nessa. Ennen syksyn vaellusta löysin sen suusta läjän puutikkuja koteloituneena kitalakeen. Sen puunjärsintä! Selvisi miksi siihen ei oikein välillä ruoka tartu ja kylkiluut vain näkyy. Tuon jälkeen kun olen lähes päivittäin tarkistanut suun ja putsannut aina tarvittaessa. Sitä en käsitä miten se ei tuota ole oireillut, kipuillut mitenkään että olisi voinut havaita! Tyttöön tullut massaa lisää ihan itsestään ja karva kiiltää taas, paras indikaattori siitä että kaikki ok nyt. Nessakin on vähän sen oloinen että duunia kiitos. Töissä on ihan ykköskoira tällä hetkellä ja on pääosalla keikoista aina mukana. Mutta koitetaan aleta kevään mittaan rakentamaan sitä tottista ylös, jos se vielä saataisiin kasaan viime kesän romahduksen jälkeen. Jaanan käsittelyissä siitä ei ole mitään suurempia jumeja löytynyt vielä onneksi. Mun luottokoira. Se on kyllä alennut tän tottistreenitauon aikana sikailla yhä enemmän, hallintaa ole kohta ollenkaan siihen! :D Pitää jo ihan sen vuoksi aleta ottamaan vähän juttuja että muistaa taas mikä oli sallittua ja mikä ei. Lenkit juostaan nykyään narupallo kaulassa, saa sitä järsiä niin ei tartte tunkea puuta kitalakeen..

Joka koiran kanssa siis jotain. Tätä se on näiden kanssa eläessä ja kun koittaa päivittäin tarkkailla että kaikki ois hyvin, että ovat varmasti hyvässä kunnossa töitä ajatellen :) Silti välillä kokee epäonnistuvansa kun jonkun asian tajuaa vasta pitkän ajan päästä, mikä millekin sopii, mikä mitäkin vaivaa.. Itseäni olen hoitanut "ratsastus terapialla" Välillä kaipaa jotain ihan muuta tekemistä ja olen löytänyt ratsastamisen uudestaan. Se on kyllä ajanviete mikä nollaa ajatukset ihan täysin, töistä, koirist, kaikesta! Koti kotona Bellalla kävin ekan kerran isosiskon suostuttelun jälkeen itsenäisyyspäivänä ja se sujui jotenkin niin hyvin että kuume jäi. Nyt olen käynyt erään tutun tallilla ratsastamassa tässä Ilvesjoella ja katsotaan jos tästä muodostuisi pidempi harrastus. Onhan tuota geeniperimää hevosteluun, olen ainut mun sisarsarjasta joka ei ole vielä omistanut hevosta :D