Mun sieluni palo päästä metsään oli pakko toteuttaa vihdoinkin. Tuo vaeltaminen on varmaan joku tauti, mihin jää koukkuun??? Siihen endorfiinihumalaan kun rääkkää itseään ja siihen taivaallisen hyvän makuseen ruokaan minkä saat nassuttaa niin nälkäsenä kuin vaan ihmisen lapsi voi olla, metsän siimeksessä... Kai tuo on jotain elämän perus arvojen ääreen palaamista ja niiden keskellä oma pää lepää.

Pikaisesti kamat kasaan ja matka aloitettiin tosiaan ihan kotoa. (Me ollaan varmaan oikein tosi kylähullun maineessä täälä Ilvejoella, lähteä nyt kotoa rinkat seläsä käveleen kahen koiran kanssa :) Ihan mielenkiintoinen ajatus sinällänsä, mutta miks ei, onhan tuota metsää tuossakin. Metsäteitä, polkuja ja peltoja pitkin suunnistettiin kohti Jalasjärven ja Kihniön rajalla sijaitsevaa Käskyvuorta. Matkaa sinne oli n. 30km, joten matkalla tuli jo vietettyä pari yötä. Mittasuhteet tulee vähän erilaisiksi, iso kylä tää Jalasjärvi kun et kolmessa päivässä kerkiä rajalle kävelemään :D Yllättävän hienoja paikkoja löytyi täältäkin, varsinkin Iso Madesjärven ja Vähä madesjärven rannat oli kauniita paikkoja, Vähä Madesjärven etelärannalta löyty aivan upeaa aarniometsää, mihin kävin eksymässä hyväksi toviksi :) Ekat kaksi päivää mentiin koko porukalla ja Teemu poistui sitten matkasta toisen yön jälkeen, viisaampana ;). Niki ja Piitu oli molemmat mukana kolme päivää, eli vietin yhden yön siellä käskyvuorella, mutta Teemu otti Nikin matkaan varustetankkauksen yhteydessä, missä samassa yhteydessä hyppäsin vähän matkaa eteenpäin Kihniöltä, koska edesä ois ollu pitkästi yli 10km asfaltilla kävelemistä. (Mun jalat kestää kaiken muun, paitsi tiellä kävelemisen...)  Nikiä noin pienenä ei viitsinyt rasittaa ihan mahdottomasti, tosin neiti oli siitä kovin eri mieltä, uskomattoman kevytliikkeinen menijä mitä ei tuntunut 10h lenkit haittaavan pätkääkään ja osasi hienosti rauhottua nukkuun aina taukojen ajaksi. Viimeiset pari päivää mentiin sitten Piitun kanssa kahdestaan n. 20km matkaa. Viimeinen yö vietettiin Tervaniemessä Aurejärven rannalla ja seuraavan päivän aikana vaellettiin järven itärantaa tietöntä tietä pitkin kohti Impiniemen autiotupaa. Tuo oli kyllä elämäni rankin pätkä. Siinä oli vissiin 20v sitten ollut merkitty polku, mikä oli ajat sitten kasvanut umpeen, jokainen ojan ylitys oli hävinnyt ja paikalla oli kilometri tolkulla rantapuskaa missä näki ehkä 5m eteensä. Oli siellä välissä sitten ihan uskomattomiakin peikkometsiä hämyisine puroineen yms, ihan uskomattoman hienoja paikkoja!!! Koko ranta on ilmeisesti ollut jo pidempään suojeltuna. Karu paluu sivistykseen olikin sitte mökkialue isoinen raivattuine nurmikoineen ja hakkuuaukeineen. Ihmisen jälki se vain on rumaa :(

Mutta into palaa jatkossakin metsään, vaeltamaan, tuntureille. Nikistäkin saa varmasti kelpo vaelluskaverin kun vähän vanhenee ja voi kantaa omat ruokansa mukana. Ei ehkä vielä tämän kesän pidemmille reissuille siis vielä. Ja joo.... kameraa ei ollu mukana :( Näkeepähän hienoja paikkoja :) 

Niin ja juu. Otin Piitulla kerran pudotetun esineen noudon. Aikusen oikiasti tosi käytännöllinen liike :) Unohdin porkkani ja n. 100m päässä muistin tuon. Eikun Piitu vierelle, pari virittelysanaa ja hanska käskyllä matkaan. Sinne se paino reput heiluen hakeen mun porkan ja samaa kyytiä takas, Kätevää ;)